13.1.2016

Kudottu kaulahuivi

Oli aika tehdä happovärjätystä langasta ja valmiista tasavärisestä loimi kaulahuivia varten. Kaksi 165cm huivia oli alunperin tarkoitus tehdä, mutta jäi loimea vielä niin paljon jäljelle, että toiseen huiviin tuli 20cm lisäpituutta + harjoitustilkullinen kangasta.

Alla on kuvakooste kangaspuiden rakentamisen vaiheista, sekä tekovaiheista, aina huivin pois ottamiseen asti.
Tämä oli ensimmäinen kerta kun tein kangaspuilla villaloimen. Haastavinta oli yrittää tehdä väljää ja pehmeää jälkeä. Miniryijyjen ja juuttikankaan jälkeen oli tottonut napakkaan ja kovempaan tekniikkaan joten meni aikansa että osasi tehdä eri tekniikalla.

Raesidos kuudella polkusella. Oman haasteensa toi pienten puiden kasaaminen. Tuli ängettyä puiden alle ja väliin ja muutaman puutuneen jalan jälkeen kaikki solmut olivat paikoillaan. Jokunen kiristys ja niisinnän korjaus piti tehdä ennen kuin pääsi kunnolla vauhtiin.

























Niisintä



Pirtaan pistely













Solmut paikoillaan



















Kurssilainen teki kahdesta tasavärisestä samaisen huivin ja minä taas testasin millainen tulee kun yhdistää kirjavaa tasaväriin.


Hapsuharjoittelua