17.8.2015

Keitä ne on ne artesaanit...?


Koulu alkoi ja vastauksia lähdetään hakemaan.

Itselleni tai monille muillekaan ei sana artesaani saa aikaan selkeää ahaa-elämystä vaan sitä pyöritellään hetki mielessä ja koitetaan löytää yhtenäisyydet tämän todellisuuden kanssa. Artesaani ei tunnu kotoisan kielen tuotokselta vaan jostain muualta se on lähtöisin.

Hetken googlettelu selventää sanan lähtökohtaa. Italiaksi Artesano, Latinaksi Artitus ja ilmeisemmin lähtöisin Latinan sanasta Ars = taide, taito.
Ranskan muodosta Artisan polveutunut nykyisin vakiintunut Englannin kielen sanamuoto.
Ja näin suomalaisittain Käsityöläinen.
Japanin Shokunin-sana taasen tarkoittaa "Pride in one's own work", vapaasti käännettynä: Ylpeyttä omasta työstään.

 Tavoiteena on saada koulutus käsityötaitojen osaajaksi. Mahdollisuus toteuttaa omaa luovuuttaan, visiotaan ja löytää sisäinen taiteilijansa.
Korjata vanhaa, sekä luoda jotain aivan uutta.


Artesaani rimmaa sanan parmesaani kanssa.


Artesaaniksi opiskelu alkaa käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinnon suorittamisesta ammattiopistossa. Jo hetken päästä pitäisi osata löytää oman kutsumuksensa tie ja valita neljästä vaihtoehdosta itselleen sopivin.
Vaatetus, tekstiili, puu tai metalli.
 
Henkilökohtaisesti valinta tulee olemaan vaikea. Metallipuoli kiinnostaa, kuin myös vaatetus, mutta eniten minua repii kahtaalle tekstiili ja puu. Kumpikin osaltaan monipuolisia ja kiinnostavia, sekä jo entuudestaan  tuttuja elementtejä etten melkein halua tehdä päätöstä. (Ei kai kukaan huomaa, jos käyn molempien opetuksessa..eihän..?)
Onneksi meillä on ensimmäiseksi pajajaksoja joiden aikana tutustutaan hieman jokaiseen alaan.
Vuosia olen haaveillut tämän koulutuksen perään, mutta koulun sijainti oli esteenä. Nyt kuin ihmeen kautta koko koulu vaihtoi paikkaansa ja tuli tämä mahdollisuus hakea sinne.
Sen tiedän, että olen käsityöläinen ja sitä haluan tehdä koko elämäni ja aivan mahtavat fiilikset olleet siitä asti, kun sain päätöksen kouluun hyväksymisestä.
Tästä tämä lähtee!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti