24.8.2015

Toinen kouluviikko: Pajakierrokset

Alkuunsa vielä ensimmäiseltä viikolta materiaalia.
Olihan meillä myös kuvamaataitoa hitusen verran. Harjoiteltiin/kerrattiin ihan kynän pitämistä kädestä ja perusmuotojen tekemistä. Sitten siirryttiin amebojen varjostamiseen, joskin omani näytti aivan 60-, 70-luvun futuristiselta puhelinkuulokkeelta joten tein sille johdonkin.



Tämän jälkeen lähdettiin kulkemaan ympäriinsä kiväriitehtaan aluetta ja tiloja, etsien erilaisia pintoja, sekä piirtäen niitä eri sarakkeisiin.
Raitisilmamyrkytyksestä kärsineenä pidättäydyin sisätiloissa ja kuljin seiniä pitkin paperin ja kynän kanssa. Hieman huijasin puolen tehtävän kanssa ja laitoin paperin suoraan haluamalleni pinnalle ja sitten vain kynän kyljellä piirtäen sain muodon esiin. Toisia puolia sentään piirsin ihan oikeasti.




Tiistaina 18.8 aloitettiin pajat eli tulemme olemaan aina kolme päivää jossain pajassa, tehden sen alan pieniä teoksia. Aloitin vaatetuksella ja saimme aiheeksi kassin, jossa pitää olla aplikoituja kuvioita. Perus geometriaa.
Melko nopeasti sain ideaksi hahmotella kissapenaalia, mutta se tyrmättiin ja jouduin siirtymään suunnitelmaan B. Piti enemmän haastaa itseään sillä olen tehnyt jo pieniä pussukoita mutten koskaan olkalaukkua.








Seuraava vaihe oli piirtää kaavat ja alkaa leikkamaan kankaista paloja. En löytänyt koululta oiekin mitään kankaita niin polkaisin ruokatunniksi kotiin ja kaivoin kaapista palasia jotka olivat odottaneet tekemistään.
Takaisin koululle ja hommiin.
Palat kun oli leikattu, alkoi aplikoidun kuvion suunnittelu. Ensin tarkoituksena oli käyttää kolmioita ja ympyröitä, mutta kankaan kuvioon ei oikein sopinut kulmikkaat muodot niin hahmottelin enemmän lehtimäiset palat kulmiin.











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti